Romanssi (2014) - Suomielokuvaa

seeders: 1
leechers: 0
Added on August 21, 2015 by Aamu-usvain Movies
Torrent verified.



Romanssi (2014) - Suomielokuvaa (Size: 1.1 GB)
 Romanssi (2014).avi1.1 GB

Description

Sinkkunainen kohtaan vanhan heilansa konkariohjaajan yhden nuotin jaarittelukomediassa.
Suomi-filmin moniottelija Anssi Mänttäri, 73, ei osoita väsymisen merkkejä. Jo lähes 30 pitkää näytelmäelokuvaa tehnyt veteraani ohjaa edelleen, vaikka jälki ei ole enää vuosiin vakuuttanutkaan.
Mänttärin uusin elokuva Romanssi on osin kiusallisen kömpelö romanttinen komediadraama, jossa nuori helsinkiläinen sinkkunainen Lia (Elina Reinikka) törmää kadulla vanhaan hoitoon (Juha Lagström), eikä muista missä on miehen aikanaan tavannut. Loppuelokuva muodostuu tuskastuttavasta baarijaarittelusta, kun nainen avautuu kohtaamisesta ystävilleen, sekä kourallisesta takaumajaksoja, joissa mysteerimies esiintyy eri hahmoina.
Mänttärin kerronta junnaa paikoillaan ja pinnallinen dialogi on tyhjää täynnä. On silti arvostettavaa, että pitkän linjan ammattilaisella on yhä tarmoa työstää elokuvia indiepohjalta ja haastaa vallitseva rahoitusjärjestelmä. Sitä on lähes pakko kunnioittaa, vaikka ei lopputuloksesta pitäisikään.

-Iltalehti-

Sharing Widget


Download torrent
1.1 GB
seeders:1
leechers:0
Romanssi (2014) - Suomielokuvaa